Vaan toisin kuitenkin kävi eli pytty matkasi jälleen lakeuksille tällä kertaa linjurilla Stadiin saapuneiden veteraanien mukana maaliluvuin 0 - 2 (0 - 1). Jotenkin kyllä tuntuu, että nyt olivat vieraamme käyneet Lapin noidan puheilla ennen ottelua ja tilanneet tuon lopputuloksen, koska numerot olivat jo kolmannen kerran peräkkäin samat. Suoritamme asiassa tutkimuksia ja jos paljastuu, että taikuutta on käytetty, vaadimme tuloksen mitätöimistä!
Totuuden nimessä täytyy myöntää, että Aikapojat juuri ja juuri ansaitsivat voiton, sillä heidän pikkunäppärä pelityylinsä oli edelleen tallella ja kaiken ratkaisi lopulta terävyys maalitilanteissa. KPPK:kin on iän myötä lopettanut pallojen roiskimisen ja pelimme käynnistyy alhaalta aivan mukavasti, mutta viimeistään vastustajan rankkualueella tulee sitten seinä vastaan. Seuramme kirjastoon pitäisi varmasti hankkia jokin jalkapallotaktiikan perusteos, niin saisimme selville, miten maalitilanteita luodaan...
Ensimmäisellä jaksolla jouduimme vielä pelaamaan vastatuuleen ja Aikapojat rankaisikin melko alkuvaiheissa upealla koulumaalilla, jonka puski vastustamattomasti sisään Markku "Lintu" Luomala. Vähitellen kuitenkin keskikentällä hyvin peliä pyörittäneet Matti Huttunen, Olli Ruotsalainen ja Piikkön Palloseuran lainamies Heikki Tuomaala saivat otteen KPPK:lle ja tilanteitakin syntyi. Parhaimpana voidaan pitää kentille palanneen Jukka Riihimäen yläristikkoon kohti menossa ollutta pukkausta, jonka Aikapoikien puolustaja Markus Turja sai kuin ihmeen kaupalla torjuttua. Muutenkin puoliajan loppu oli KPPK:n etsikkoaikaa, mutta edellä mainittu helmasynti sekä lapualaisten maalivahti Jorma Ulvila estivät kaivatun tasoituksen syntymisen.
Toiselle jaksolle mentäessä oli siis toivo korkealla: myötätuuli ja Aikapoikien selvä väsähtäminen antoivat aiheen odottaa jopa voitonjuhlia, mutta toisin oli kuitenkin käyvä. Näennäisestä hallinnasta huolimatta emme saaneet aikaan kovin vaarallisia tilanteita ja maalintekoinnosta johtuen olivat lapualaisten nopeat vastahyökkäykset alati vaarallisia. Yhdestä tällaisesta syntyikin sitten ottelun ratkaisu, kun Budapestin EM-kisoihin Suomen fysioterapeutiksi matkaava Reijo "Reksi" Kaappola iski tasoituksen lähietäisyydeltä. Enemmänkin maaleja olisi voinut tulla, mutta alati kehittyvä varamaalivahtimme Heikki Saari onnistui akrobaatin taitojaan käyttäen estämään kohti maalia menossa olleen pallon kulun.
Mitä tästä opimme? Viime vuonna oli puhetta käärmeskeiton säännöllisestä nauttimisesta, mutta se on tainnut kaikilta unohtua. Nyt ovat joka tapauksessa hyvät neuvot kalliit, sillä ystävyysotteluista huolimatta jatkuvat tappiot (neljäs peräkkäinen) eivät ole enää edes kasvattavia ja vaikka pokaalin kaiverruskulut näin aina säästyvätkin, niin mieluummin sitä kyllä katselisi pyttyä upeassa palkintokaapissamme. Viisaat (?) päät on lyötävä yhteen ja pyrittävä kehittämään omaa peliä ja tartuttava Aikapoikien heikkouksiin. Siinäpä valmennusjohdolle tehtävää!
Juhlapäivää jatkettiin saunomalla Akava-talolla (kiitokset lapualaisille kyydityksestä) virvokkeiden, nakkien ja GNLD:n tuotteiden merkeissä. Samalla suoritettiin palkintojen jako: vieraiden parhaana palkittiin keskikentän uurastaja Reijo "Rentta" Linjamäki ja kotijoukkueesta ei masentunut pyttykerho ollut löytänyt ketään palkittavaa, vaan palkinto annettiin useita vuosia ottelujamme tasapuolisesti tuominneelle erotuomari Veikko Rintasalolle. Saunan jälkeen siirryttiin vielä juhlaillalliselle KPPK:n sponsorin Ravintola Suola ja Pippurin tiloihin, missä saimme herkullisen aterian lisäksi kuulla oikein kunnon pohojalaasta laulua Timo (pelasi myös matsissa) ja Tiina Kaitalahden esittämänä ja lopuksi tupa raikui tietysti vielä yhteislaulun voimasta. Suolan ja Pippurin jälkeisistä tapahtumista ei tämän kirjoittajalla ole oikein selvää muistikuvaa, mutta eivätköhän kaikki ole sentään selvinneet hengissä hotelliin ja kotiin ja toivottavasti joku on päässyt saatillekin asti.
Kuinka kävi vuonna 1997 vastaavassa kamppailussa ?
Vilkaise kaikkien KPPK - Aikapojat-otteluiden tilastotaulukkoa