Syyskuun 1. päivän juoksu 2006

(AJL 3.10.2006)

Vuoden 2006 Syyskuun 1. päivän juoksu suoritettiin kerrankin 1. päivänä eli perjantaina 1.9.2006 Otaniemen urheilukentällä jälleen melko lämpimissä ja enimmäkseen aurinkoisissa olosuhteissa. Vaikka mm. vs. juoksusihteerillä oli jalkapallossa saamansa polvivamman takia ortopedin määräämä juoksukielto, peräti kolmetoista (13) henkilöä lähti liikkeelle lähtöhuudon kajahtaessa. Ilahduttavasti paikalla oli myös yksi kauniimman sukupuolen edustaja eli jälleen saimme sukupuolikiintiöt täytetyiksi. Tulostaso oli ihan kohtuullinen, tosin kärkitulokset jäivät ensimmäisen kerran sitten vuoden 2000 alle 3000 metrin, mutta keskiarvo 2499 metriä putosi vain 19 metriä edellisestä vuodesta. Pieni tason lasku nimenomaan kärkijuoksijoilla on toki ymmärrettävää, sillä pojilla on koko vuoden ollut tähtäimessä 24.9. juostava Lissabonin puolimaraton ja on ilman muuta hyväksyttävää, että vieläpä Syyskuun juoksun nimikkopaidoissa juostavat kansainväliset edustustehtävät ajavat tällaisen piirikunnallisen tason tapahtuman edelle.

Seuraavassa SYYSKUUN 1. PÄIVÄN JUOKSUN 2006 tulokset:

Timo K 2950 m (3050) -> 3040
Heikki S 2945 m (3060) -> 3040
Timo T 2910 m (-) -> 2960
Olli T 2840 m (2900) -> 3000
Otto K 2802 m (- ) -> 2900
Kari R 2605 m (2600) -> 2620
Kari A 2500 m (-) -> 2600
Jouko S 2470 m (2500) -> 2520
Jari K 2340 m (-) -> ?
Arvi S 2310 m (-) -> 2438
Esa L 2250 m (2400) -> 2400
Eila K 1820 m (-) -> 2000
Matti S 1750 m (2200) -> 2000

(suluissa tavoite tälle vuodelle ja nuolen perässä alustava vuoden 2007 tavoite)

Viralliset juoksun vuoden 2007 tavoitteet asetettiin jälleen upeissa Soukan Venekerhon saunatiloissa noin kymmenen innokkaimman kesken. Tilaisuus onnistui tällä kerralla mainiosti, koska edellisenä vuonna vastaavaa tapahtumaa terrorisoinut häirikkökaksikko Timo K. - Matti S. saatiin pidettyä erillään kylvämällä heidän välilleen jatkuvasti pientä epäsopua, mikä selvästi hämmensi ja lamaannutti nämä veijarit.

Tällä kerralla päästiin taas jatkoille asti harrastamaan perinteistä huisuutesta Urhon pubissa missä nähtiin myös erään tilastomiehen suorittamana jonkinlainen teatteria muistuttava performanssi (kts. valokuvat). Huisuutesta pelattiin myös melko innokkaasti vaikka muut asiakkaat eivät tajunneet tästä perinteisestä pohojalaasesta korttipelistä pätkääkään innokkaasta opastuksestamme huolimatta tai sitten nimenomaan siitä johtuen.

Mutta vielä puuttuu vuoden 2006 juoksusuoritus monelta viime vuosina ahkerasti mukana olleelta, aikaahan on 31.10.2006 saakka. Tulokseen tarvitaan tietenkin virallisen hyvämaineisen todistajan vahvistus. Lisäksi usealla henkilöllä on vuoden 2007 tavoite kokonaan asettamatta.

Päätän raporttini alla olevaan allekirjoitukseen.

Vs. juoksusihteeri Ari Latomäki